Tarjoilupäiväkirjat

Arjen sankari

2006-11-05T14:50:00.000+02:00

Työkaveria ei huvittanut tulla töihin. Hän lähetti tekstiviestin vartti vuoronsa alkamisen jälkeen, keskellä yötä, että voisiko joku tehdä hänen vuoronsa. Minähän tein sitten hänenkin työnsä.

Toinen tiskikoneista haisi lämpimän pilluisalta.

Asiakas kertoi vitsin:
"Mitä eroa on baarimikolla ja jumalalla?
Jumala ei luule olevansa baarimikko."

It's just a perfect day.

Pikaruokaa

2006-10-11T19:57:00.000+03:00

Keikalla it-firmassa asiakas (nuori mies) seisoi buffan vieressä ja veteli suoraan haarukalla mättöä tarjoiluastioista massuunsa. Katsoin viattoman ihmetyksen vallassa kuin lapsi nussivia koiria.

Taas kummastuttaa

2006-09-25T13:00:00.000+03:00

Miksei kiireisimmillä baaritiskillä huitojilla ole koskaan rahaa valmiina esillä? Ensin heitetään raivona volttia baarimikon huomion saamiseksi, mutta rahat ovat jossain perimmäisessä jemmassa vielä siinäkin vaiheessa, kun juoma on valmis ja edessä.

Miksi ihmiset eli naiset haluavat hengata vessassa? Tuntuu, että ne viettävät puolet illasta juomiensa kanssa siellä kusenhajussa. Joku taisi tehdä tästä tutkimuksenkin. En muista, mitä hän sanoi, mutta omia arveluja: Vessa on naisten intiimi tila, jossa voi rauhassa juoruta. Tukkaa ja meikkiä näpertäessä syntyy läheisyys, jossa on hyvä jakaa salaisuuksia. Tai sitten ne vaan viihtyvät pahassa hajussa.

Mikä saa ihmiset tanssimaan rööki kädessä? Varsinkin sellaiset apinoiden kuningas -tyyliset riekkujat? Taas oli tukka lähes tulessa, kun pissisikäinen pimatsu heilui kessu kourassa. Vähän myöhemmin sain kyynärpäästä daisariin. Ilmoitin, ettei minun tarvitse enää plokata tanssilattian reunoja, koska onnun toista tissiäni.

Lehdistökatsaus

2006-09-18T11:27:00.000+03:00

Viikonlopun Presso äimistelee, mitä Helsingin ravintoloille on tapahtunut: yrmeää palvelua, likaisia pöytiä ja ylihintaisia annoksia. Eniten lukijapalautetta lehti oli saanut Strindbergistä. Lehden haastattelussa paikan omistaja kertoo olevansa huolestunut, sillä on vaikea saada ammattitaitoista henkilökuntaa, jonka asenne on kohdallaan.

Vittu. Alan palkat ovat käsittämättömän matalat, ja ainakin Helsingissä voi olla vaikea elää tarjoilijan palkalla. Eräässä ravintolassa etsittiin ekstroja 7,50 €:n tuntipalkalla. Kohta olemme Lontoon sairaanhoitajapulaa muistuttavassa tilanteessa: ketään ei saa töihin, sillä työstä saatavalla palkalla ei pysty asumaan riittävän lähellä työpaikkaa. Molemmat alat pohjautuvat vuorotyöhön, jolloin kotiin täytyy päästä kummallisiinkin aikoihin.

Vakituisia työntekijöitä ei haluta palkata (liian kallista), eikä edes vakkariekstroja, kun niille täytyisi itse soitella rasittavasti vuoroja. Sen sijaan otetaan henkilökunta ekstrafirmalta kätevästi yhden puhelinsoiton päästä. Niinpä ravintoloissa on yhä vähemmän taloon sitoutuneita ja talon tavat tuntevia työntekijöitä, ja yhä enemmän itseään tarjoilijaksi kutsuvia tyyppejä, jotka ovat kerran peruskoulun työssäoppimispäivänä käyneet tiskaamassa. Älkää käsittäkö väärin: se ei tee ihmistä ammattitaidottomaksi, että hän on ekstrafirman palveluksessa. Firmat vain sattuvat alan työvoimapulan keskellä lähettämään töihin kenet tahansa, joka väittää olevansa tarjoilija. Ammattitaitoisellakin on vaikeaa, kun työvuoroja on kiristetty niin, että ekstrat tulevat töihin vasta keskelle kiirettä. Perehdytystä ei ole, kun ei ole aikaakaan. Suoraan suden suuhun vaan.

Ekstrafirman kautta tekevä ystäväni kertoi, että parasta on se, että pääsee keräämään irtopisteitä. Ravintoloissa odotetaan surullista tumpeloa, ja kun paikalle saapuu ammattitaitoinen ystäväni, ei ylistyksellä ole loppua. Kyllä se itsetuntoa hivelee.

Siitä yrmeästä palvelusta: tervetuloa hymyilemään alipalkattuna työvuorossa, jossa on jo lähtökohtaisesti liian vähän työntekijöitä. Ravintolat kiristävät koko ajan työtehojaan (myynnin suhde tehtyihin työtunteihin). Pomoja ei suorittavissa vuoroissa näe. Taukoja ei ravintola-alalla tunneta nykyisin, vaan röökille karataan salaa. Työnantaja laskee tauoksi sen, että hiljaisena aikana päivystää baaritiskin takana. Poistuakaan ei voi, koska tiskiä ei voi jättää vartioimatta. Minä ainakin tunnen itseni vangiksi sellaisessa tilanteessa. Mikään tästä ei ole asiakkaan vika, eikä hän ole ansainnut huonoa tai ynseää palvelua, mutta vittumaisissa oloissa on aika vaikea olla aurinkoinen.

Kukaan ei halua kouluttautua tarjoilijaksi, kun saamaan duuniin ja samoille palkoille pääsee kouluttamatonkin. Alan töistä kokki ja baarimikko (yllättäen miehiset ammatit) on nostettu staran rooliin, mutta ruokatarjoilijan (tai ylipäätään pöytiintarjoilijan) duuni on näkymätöntä niin pitkään kun kaikki menee hyvin. Kun taas jokin mättää, hän on syyllinen kaikkeen.

Ainakin kahden kerroksen väkeä

2006-09-15T11:42:00.000+03:00

Ravintoloissa vallitsee tarkka luokkajako. Ihan pienissä paikoissa tosin ollaan yhtä - enemmän tai vähemmän riitaista - porukkaa, mutta väkimäärän lisääntyessä kastijako tulee yhä selvemmin esiin.

Baareissa ja yökerhoissa baarimestari on suuri valkoinen päällikkö. Tuo cocktailien kuningas kutsuu itseään baarimestariksi, vaikka olisi ihan tavallinen kyyppari. Hän on ravintoketjun yläpää ja ammattitaitoinen mestari. Tosin työpaikaani tulee ekstrafirman kautta tyyppejä, jotka eivät ole elämässään koskeneet kassakoneeseen ja jotka kysyvät, mitä tulee gintoniciin.

No plokkarihan on tietenkin luuseri: ammattitaidoton vajaaäly, jonka vika on kaikki, mikä kusee. Jos lasit tai jää ovat loppu, se johtuu plokkarista, vaikka laseja olisi lähtökohtaisesti liian vähän ja jääkoneen teho riittäisi Kiteen paikalliseen tammikuiseksi maanantai-illaksi.

Muiden ammattiryhmien (dj:t ja portsarit) kanssa ollaan periaatteessa tasa-arvoisia. Periaatteessa. Eturistiriidat nostavat helposti nujakoita: jos dj haluaa luukuttaa niitä maailman kuuleimpia biisejään niin lujaa, ettei baaritiskillä kuule asiakkaiden tilauksia tai truuttaa savua siihen malliin, ettei plokkari löydä laseja salista fikkarinkaan avulla. Portsarien kanssa on yhä uudestaan keskusteltava siitä, että kyllä, sammuneiden noukkiminen on juuri teidän tehtävänne, ei minun. Primitiivireaktio oli lähellä, kun portsari kerran muistutti, että narikastakin pitäisi plokata laseja. Olin yksin ja tuhat ihmistä sisällä. Kun illan päätteeksi menin siivoamaan sinne, oli taso täynnä kahvikuppeja, rahkasössölautasia ja maitoisia tuoppeja. Aika valikoivasti asiakkaat jättävät narikkaan astioita.

Ruokaravintolassa kokki on tietty tarjoilijoiden yläpuolella, onhan hän mies. Sieltä luukun takaa on hyvä kyykyttää naisia ja homoja ja huutaa, kuinka mämmit mätänevät. Kokki on myös kylmäkön yläpuolella, tottakai, onhan hän mies. Ja tekee oikeaa ruokaa eikä mitään jälkkäripiiperryksiä. Ruokaravintolassa on onneksi tiskari, joka on kaikkien alapuolella, paitsi patatiskarin.

Hotelleissa on lisäksi aamiaistarjoilijat (roskasakkia), huonesiivoojat (niiden kanssa ei tarvitse edes puhua) ja respa. Respan tytöt (mies- tai naispuoliset) ovat luomakunnan kruunu. Siistiä sisätyötä ja sievä jakkupuku. Miinuksena se, ettei respassa voi syödä tai juoda virheitään.

Kaksoisolento

2006-09-11T12:29:00.000+03:00

Vanha työkaveri laittoi tekstiviestin:
"Täällä keikalla on ilmetty kaksoisolentosi, paitsi että se on nuori ja kaunis."
Vastasin:
"Ystäväni poikaystävä on aivan niin kuin sinä, paitsi että se on älykäs, miellyttävä ja hyvännäköinen."

Mukavaa

2006-09-04T16:04:00.000+03:00

Positiivisuusviikon kunniaksi en vikise tällä viikolla. En ehkä siis kirjoita mitään tällä viikolla.

Sen kunniaksi muutama rivi Väinö Kirstinän runosta Arvostelma:

Kesällä minusta on mukavaa.
Talvella minusta on mukavaa.
Syksyllä minusta on mukavaa.
Toukokuussa minusta on mukavaa.

Portailla minusta on mukavaa.
Lattialla minusta on mukavaa.
Ruohikossa minusta on mukavaa.
Tuolilla minusta on mukavaa.

Luku 15, jossa tapaamme vanhoja tuttuja

2006-09-04T14:11:00.000+03:00

"Kurahaara!"
Ääni huutaa korvaani tungoksessa. Käännyn ja näen entisen työkaverini vantterassa humalassa.
"Mitä lumppu?"
"Sinäkin vanha horatsu vielä täällä."
Halaamme ja pussailemme. Mukava yllätys.

"Mä arvostan tota arvokasta työtä, jota te ahkerat muurahaiset teette", sanoo juhlallinen ääni jossain yläpuolellani, kun olen kumartunut plokkaamaan matalaa pöytää. Ei taas näitä. Kerran yksi jurriurpo piti minua oikein kädestä kiinni ja silmät kyynelissä julisti kunnioitustaan. Katson ylös ja näen menneen kollegan virnistelemässä. Näytän kieltä ja siirryn eteenpäin. Hän huutaa perääni: "Jatka hyvää työtä! Olet talon arvokas selkäranka!" ja nauraa räkäisesti. Hyvä tuuli jatkuu pitkään.

Juopahtava talon entinen työntekijä on tavanomaista tukevammassa suomalais-ugrilaisessa juopumustilassa. Hän haluaa tietää, miksi minä yhä teen täällä töitä. Sanon, etten nyt niin kovin usein ole täällä. "Älä valehtele! Olet täällä joka kerta, kun käyn täällä." Jostain syystä minua alkaa hävettää rankasti. Huomaan puolustelevani ja selitteleväni käytöstäni: Tämähän on ainoa ravintoladuunini. (Melkein totuus, koska keitraan niin harvoin. Ja sehän ei tapahdu ravintolassa kirjaimellisesti, vaan milloin missäkin.) Ja että olen oikeasti todella harvoin täällä.
Toinen jatkaa saarnaansa. Hän ei ole koskaan katunut päätöstään lähteä täältä, vaan se oli parasta hänen elämässään ikinä. Miten minun lahjani (ha fucking ha) menevät hukkaan täällä. Miten täällä ovat vain luuserit. Nyt hävetys vaihtuu kyrvähdyksen tieltä. Hänen gloriöösi uransa on johtanut johonkin lähijuoppojen kantabaariin - ei tämä nyt niin paljon pahempaa ole.
Yritän pyristäytyä pois, kun hän röyhtäisee ylätuuleen niin ruokaisasti, että persiljatupsun lisäämällä siitä saisi salaatin. Poistun.

Hups

2006-08-31T15:35:00.000+03:00

Vuosien varrella on käynyt kaikenlaista kiusallista.

Omia mokia: (Päivitän lisää tumpulointejani kunhan suostun muistamaan.)

-Merkkihenkilön 70-vuotispäivillä olin kuohuviiniprikan kanssa partiossa odottamassa sankaria saapuvaksi. Hänen astuessaan sisään huomasin, että paidastani on nappi auennut rintojen kohdalta ja punaiset rintaliivit näkyvät. Kädet täynnä ja keskellä salia - mitään ei ollut tehtävissä.

-Häissä kerran seikkailu kuohuviinin kanssa jatkui. Olin kantanut kukkuraisen tarjottimellisen halki kivisen, iljanteisen maan sisään, portaita ylös ja juhlatilan poikki laskeakseni sen alas. Koko juhlaväki on kääntyneenä suuntaani, sillä hääparia odotetaan saapuvaksi hetkenä minä hyvänsä takanani olevasta ovesta. Kaikki ovat hiljaa. Lasken prikkaa alas, mutten muista, että niitähän oli kaksi päällekkäin; olin siistinä tyttönä ottanut kaiken ulkotarjoilupisteestä. Lasken siis varovasti prikkaa pöydälle, mutta kaksi päällekkäin noudattaa eri lakeja kuin yksinäinen. Kantamukseni rojahtaa pöydälle ja siitä lattialle aivan tuhannen päreiksi asiaankuluvan metelin saattelemana. Joku hauska ihminen (eikun mies. Ne on aina miehiä) alkaa taputtaa.

Toisten noloja hetkiä:

-Vuosia sitten tuttu oli suositellut asiakkaalle välilihaa (entrecote l. välikyljys). Sanat menivät tästä niin sekaisin, että viinin valintaan päästäessä hän kysyi, tuleeko sitä iso vai pieni pillu. Eiku pullo. Eiku.

-Ensimmäisessä teinityöpaikassaan kahvilassa toinen tuttu astui liian ison firman hameen helmalle portaissa ja hame valahti nilkkoihin. Kädet täynnä tavaraa. Ystävällinen miesasiakas riensi ritarillisesti auttamaan, muttei osannut päättää, ottaisiko tarjottimen tytön kädestä vai nostaisiko hametta. Kansan riemuksi nähtiin pantomiimi, jossa kummatkin tekevät eleitä nostaakseen hametta ja tarttuakseen tiskeihin väistellen toisiaan. Onneksi tämä sattui aikaan ennen stringien maailmanvalloitusta.

Insomnia

2006-08-28T11:46:00.000+03:00

Mieheni on luvannut korkata samppanjapullon sinä päivänä, kun ilmoitan lopettavani yötyöt.

Vaikken nykyisin tee kuin maksimissaan yhden vuoron (lauantai, tietty) viikossa yökerhossa, pilaa se ainakin kaksi päivää kuitenkin. Lauantaisin yritän nukkua pitkään enkä saa mitään aikaiseksi. Kotoa ei huvita poistua mihinkään. Päiväunet on pakko nukkua. Meilläpäin ei siis lenkkeillä, mennä leffaan tai lähdetä shoppailemaan lauantaisin. Sen sijaan makaan kuin äkeä hyle lukemassa kirjaa sohvalla, josta poistun syömään, vessaan tai pelaamaan.

Sunnuntaisin yritän herätä mahdollisimman aikaisin, noin kahdeltatoista, että unirytmi palautuisi niin pian kuin mahdollista. Se tarkoittaa neljän-viiden tunnin unia ja viikonlopun toista pötkötyspäivää. Olo on kuin krapulassa: uuvuttaa, janottaa, suolaa tekee mieli, samoin tupakkaa. Naaraskarhuna murisen, kun puhe tulee viikonlopun yhteisestä vapaa-ajasta. Tämän sunnuntain saavutukset: tasoitin töissä katkenneet kynnet ja pesin baarinhajun hiuksistani. Luin 150 sivua fantasiaa. Pystyin käymään lähes-normaalia, lähes-älykästä keskustelua, kun mies oli sytyttänyt takkatulen ja kaatanut kuohuviiniä lasiin.

Nuorempana tein enemmän yötöitä. Koko rytmi meni sekaisin, vapaapäivinäkin. Onnittelin itseäni aina kun olin jalkeilla ennen puoltapäivää. Duunin jälkeisinä aamuina nukahtaminen saattoi venyä kahdeksaan tai yhdeksään. Faithless soi stereoissa: "can't get no sleep". Kuuntelin naapureiden heräämisrituaaleja ja töihinlähtöä ja ahdistuin.

Työkaverit valittavat parisuhteen ongelmia: kotiintullessa tai ainakin suihkussa käydessään herättää puolison, joka vastaa samalla mitalla parin tunnin päästä herätessään. Lomallakin on mahdoton nousta samaan aikaan kuin kumppani. Hellasärö on väistämätön, kun toinen olisi peseytynyt, pukeutunut ja aamiaistanut yhdeksältä, joka on toiselle keskiyö eikä nähtävyyksien katseluaika.

Väsy on tolkuton näin maanantaisinkin. Vaikka heräisi kuinka varhain, työkuntoinen on vasta verryteltyään kahden-kolmen tunnin ajan kahvilla, Hesarilla ja nettifoorumeilla. Tänään olen valtavan tyytyväinen itseeni, kun olen jo saanut tunnin verran duunia tehtyä. Tupakkaa palaa. Kaikki ravintola-alalla muuten polttavat. Vihamielistä baarinatiivia kannattaa lähestyä kuin alkuasukasta tarjoamalla savukkeita ja väkijuomia. Nykyaikana on kätevä juomarahaksi kutsuttu järjestelmä, jolla baarin suurta päällikköä kannattaa lähestyä. Sukkelana itseään pitävä asiakas voi vielä sanoa, että osta itsellesi jotain kivaa. Viinaa ja röökiä se ostaa kuitenkin.

Seisojarotua

2006-08-25T11:26:00.000+03:00

Pitkän tauon jälkeen olin nöyrin juhlapalvelijanne. Kurinpalautusta ja nöyryydenharjoitusta - yökerhossa meno on kuin sikalassa, mikä taas ei cateringkeikalla käy.

Syksy oli tuonut uuden cateringkollegakandidaatin. Nuori, ihan söötti ja ujo kuin mikä. Myös tehoton kuin fan.

Muistelin viime viikolla yökerhokollegan kanssa käymääni keskustelua. Hän tilitti, että ekstraamisessa on pahinta se, että vakityöntekijät ohjeistavat kesken kiireilla: "Hae nyt kakkospisteestä räpsä ja äkkiä." Räpsä voi olla mikä tahansa, kuten myös kakkospisteen lokaatio. Keltanokka heittää sitten kieppiä halki ravintolan ja kysyy kaikilta, mistä löytäisi joko räpsän tai kakkosen. Vastaus: "Kysy Makelta". Seuraa Maken etsintä. Uusi ohjeistus kertoo, että Makehan taas on tuolla Sinikan kanssa samassa työpisteessä. Make paikallistetaan lopulta tiskikeittiöön röökille muutaman muun vakkarin kanssa - ilmankos oli kiire, kun koko henksa istuu mallut huulessa - ja häneltä saadaan tieto, että ei meillä ole räpsää käytetty enää vuosiin. Paluu Tangeriin tai muuhun alkupisteeseen.

Siis, uusille (varsinkin nuorille) ekstroille pitää olla kiltti. Se on vaikeaa, kun tyyppi on sileäkarvainen kahvinkeittimenseisoja (variaatio hämäläisestä tiskikoneenseisojasta). Seisojarotuinen seisoo valitun esineen edessä odottamassa, että se suorittaisi tehtävänsä riippumatta siitä, kuinka kauan tehtävässä menee ja mitä muuta ympärillä tapahtuu. Seisojalla voi esimerkiksi olla silmien ja käden ulottuvilla pino likaista tiskiä ja tiskipakki, mutta niihin ei tohdi koskea, kun toinen tehtävä on kesken. Pitkän linjan veteraaniseisoja kertoo tulevansa auttamaan heti, kun tiskikone on pyörinyt/kahvi tippunut/kassakone ottanut raportin.

Äidillisen tätiytyvänä hahmona ohjeistin pikku seisojaamme mahdollisimman lempeästi ("Joutaisitko siinä samalla tekemään x"). Lapsparka näytti siltä, että itku tulee ja pisi. Tunsin itseni monsteriksi. Pyysin anteeksi ja tein itse.

Risana

2006-08-20T14:41:00.000+03:00

"Kaks salmaria!"
Puran laseja tiskillä katse kiinnitettynä siihen, mitä teen. Asiakkaalla on niin jano, että tilailee huutaen kohti niskaani.
"Sorry, en ole tarjoilija." Tai olen, mutta teen tänään(kin) plokkivuoroa. Tai en kyllä ole, vaan teen tätä toisinaan selvitäkseni veloistani.
"Niin mutta kai sä nyt osaat kaks salmarii kaataa." Osaan, mutten ehdi. Osaan, mutten voi mennä säätämään keskelle toisten hässäkkää. Osaan, mutta plokkiryhmässä on kaksi ja baarissa kuusi. Osaan, mutta lasit on loppu.
Nostan katseeni laseista kertoakseni asiakkaalle, ettei minusta kyllä ole apua. Käteni jatkavat töitä ja Kräsh. Grogilasia pirstaleena kuin pommituksen jäljiltä, myös tiskillä ja myös asiakkaan lonkerossa. Pakkohan sille oli uusi laittaa ja pahoitella.
Käännyin jatkamaan, kun asiakas: "Ne salmarit unohtuivat!"

Kippasin pahimmin sirpalesössöiset lasit keittiön puolelle ja ihmettelin, kun ne ovat täynnä punaisia tahroja. Kappas, kädet pikkuhaavoja täynnä. Onneksi meillä on tiskikeittiössä lääkekaappi, jonka avaan. Ei laastaria, ei yhtään mitään, paitsi kuumemittari. Kuumemittari! Mitä helvettiä tekee kuumemittarilla? Mittaa lämpönsä ja ilmoittaa vuoron vastaavalle että sori, mun täytyy nyt lähteä, kun mulla on hiukan lämpöä.

Plondi haussa

2006-08-14T13:42:00.000+03:00

Loppusiivous on pyllystä. Siihen asti ilta kuluu aina jollakin tavalla, mutta loppusiivous masentaa aina. Valot päälle ja musiikki pois, ja kappas, ankea totuus näkyy ja kuuluu.

Toisinaan tarjolla on extraviihdettä väsyneen kulin onneksi. Viime lauantaina linkosin laseja plokkauskoriin tavanomaisen sitruunaisena. Hyvinkin maistellut persoona astui eteeni: "Anteesshi, onko täällä hyvännäköisiä plondeja?"
Jaa että mitenkä.
"Sshä kun olet varmaan selvinpäin.." (Toivottavasti. Olen näes töissä) "...niin voisshitko katsshoa, onko täällä hyvännäköisiä plondeja."
Ei. Ei ole. Ei ole ollut koko iltana, ja ei varsinkaan ole klo 3.55.
"Oleksshä varma. Mä olen niin kännisshä, että en oikein näe." Taisin hiukan muljauttaa silmiäni. Kiimainen henkilömme kertoi, ettei omaan arvostelukykyynkään voi oikein luottaa, kun on kolmatta päivää radalla. Siksi kannattaa kysyä apua ulkopuolisilta.

Jos paikalla olisi ollut yksikin blondi, olisin takuulla saattanut nämä kaksi lemmen jumalattarena yhteen - täytyyhän hyvä yritys palkita ja nuorta rakkautta auttaa.

Selvennykseksi

2006-08-14T12:23:00.000+03:00

Plokkaaminen kirjoitetaan ja sanotaan minusta peellä. Se on ruotsista lainattu; 'plocka' on poimia tms. Kaikki vaan sanovat 'blokata' ja 'blokkari'. Hienointa on, että siitä on saatu muodostettua uudissana Suomessa käytettävään englantiinkin: kun englantia puhuvan kanssa täytyy keskustella asiasta, sanotaan baareissa läpi Suomen, jotta 'blocker'. Hih.

Se on hyperkorrektiutta eli yliyleistämistä. Suomalaisille pehmeä pee on vaikea asia. Kun suomalainen haluaa osoittaa olevansa kielitaitoinen ja hallitsevansa ulkomaan kirjaimet, hän laittaa soinnillisen konsonantin. Ja pyörtynyt asiakas vietiin baareilla pois.

On tietenkin kohtia, joissa ei kannata olla kielellisesti korrekti, vaan hyperkorrektius on ainoa vaihtoehto. Stendari on hyvä esimerkki. Eräs tuttuni sanoi aina 'tendari' (vrt. 'tändare') ja jumalauta että se vitutti minua. Ulvahdin joka kerta, kun näin hänen ottavan röökin käteensä ja miettivän tulen pyytämistä. Tendari perseeseesi, toivoo plokkari.

Syy lopettaa

2006-08-14T11:42:00.000+03:00

Oksennuksen imeytysjauheen valmistus on kuulemma lopetettu. Ainakaan sitä ei saa tukusta.
Siivosinpa sitten okkia perinteisin menetelmin. Onnellinen voittajamme oli saanut osuman pitkin baarijakkaraa, seinää ja lattiaa. Pariin lasiinkin tuotosta oli tullut. Venyvää, sattumapitoista, valitettavalla tavalla ruoalle haisevaa, mutta sappipitoista tuotetta, jossa näkyy sisäänmenneen tavaran koostumus (kananpalasia ja ehkä ananasta. Pidemmälle en saattanut analysoida). En ole kovin herkkävatsainen, mutta vahva jojoreaktio iski tätä pitkää sylkeä mopatessani.
Tietenkin yökit olivat kulkuväylän varressa. Tietenkin oli ruuhka-aika. Tietenkin tungeksivat ohikulkijat osuivat nöyrimpään palvelijaanne niin, että pari kertaa tömähdin käsien varaan yökkilammikkoon. Nöyryydenharjoitus kasvattaa luonnetta.
Imeytysjauhe sentään teki oksennuksesta kuivahkoa jauhetta, jonka voi harjata pois. Tiukin paikka sen kanssa oli päästä riittävän lähelle yrjölampea, jotta voisi ripotella, eikun kaataa, kamaa koko alueelle astumatta itse siihen.
Palaa takaisin, Ykä Pois!

Lomiltapaluuta

2006-08-11T13:00:00.000+03:00

Lomalta palatessaan huomaa, että:
-Vitutus on entisellään tai pahempi.
-Kädet ovat muuttuneet neitimäisen aroiksi. Kuumat lasit polttavat niin, ettei niitä kärsi ottaa käteen. Seuraa selittelyä työkavereille siitä, miksi onkin niin kermaperseprinsessa.
-Ei mitään uutta auringon alla. Henkilökunta käy samaa valtataistelua keskenään. Samat ongelmat, samat asiakkaat, samat saakelin biisit soivat (Dj:n mielestä joka ilta soitettavaksi kelpaava biisi menee näin: "Tänä yönä voisin/mennä rytmistä sekaisin/tänä yönä voisin/loputtomiin tanssii." Kenen ja mikä biisi? O-oo, en ehkä halua tietää.)
-Työpaikka haisee läävälle. Miten siihen tottuukin talven mittaan, vaikka käy vain harvakseltaan? Ravintolatupakkakiellon on ajateltu tekevän ongelmasta yhä pahempi; nykyisellään röökinhaju peittää kaikkialle läikkyneen viinan kusisen hajun, vuosien mittaan joka kulmaan osuneen yökin lemun ja ainaisen paskana olevat putket.
-Viinajuonti on idioottimaista. Lomalla humalaisia tulee katseltua vain muutaman promillen suoman himmentimen läpi. Selvinpäin kosketuspinta samaan sakkiin on shokeeraava.

Aito naisellinen tunteenpurkaus

2006-04-14T14:28:00.000+03:00

Otin eilen yökerhotyöpaikassani Ravintolapäällikön kanssa yhteen niin, että sylki roiskui.
Plokkareille on sälytetty töitä siellä nykyisin niin, että työvuoron aikana ei ehdi edes vessaan. Työajat on supistettu minimiin - toinen kahdesta plokkarista tulee töihin kiireeseen ja toinen sikamaiseen rysikseen. Työaluetta on laajennettu - kaksi plokkaria hoitaa koko talon, kaksi kerrosta jo kolme baaria. Pahin kilpailija lopetti toimintansa hetki sitten - asiakkaita tulee ovista ja ikkunoista.

Eilen oli ohjelmaa ja esiintyjiä, ja talo oli täynnä tullessani töihin. Kaikki menekkiastiat ovat olleet vähissä jo viikkoja. Nyt niitä oli tilattu lisää, mutta voi herramunperkele. Tuoppeja kaksi laatikkoa, tulisikohan niistä sata. Sen verran menee jo rikki viikossa! Tuokin määrä ehkä lisäsi kolmanneksella talon lasikantaa. Jos sisällä on tuhta ihmistä, lasit eivät riitä millään. Edellisenä viikonloppuna Ravintolapäällikkö kiljui minulle puhtaita purkaessani, että hänen työpisteessään ei ole grogilaseja. Vastasin, ettei olekaan ennen kuin hän tilaa lisää. Nyt hän sitten oli niitä osannut tilata laatikollisen, mistä ei ole yhtään mitään iloa kolmeen baariin ja tuhatpäiseen turistilaumaan.

Jossain vaiheessa alkuyötä Ravintolapäällikkö ilmoitti suloisen tiuskivaan tapaansa, että meidän täytyy muistaa käydä myös yläkerrassa plokkaamassa. Olin juuri tehnyt lähes juosten kierroksen salissa, että saisin edes pari lasia pesuun alakerrassa. Tämän kerroin Ravintolapäällikölle. Tilanne meni siihen, että hän huutaa minulle naama kirjaimellisen punaisena, mitä meidän työtehtäviimme kuuluu. Minä rauhallisena takaisin, että on mahdotonta kahden plokkarin venyä parintuhannen neliön alueelle, kahteen kerrokseen ja kolmeen baariin jos edes astioita ei ole. Tässä vaiheessa Ravintolapäällikön naama muuttui punaisesta mustanvioletiksi ja kaulan jänteet näkyivät. Hän sulki suunsa, mutta kuulin baarissa asioiden lentelevän ja kaapinovien kolisevan. Voi voi.

Kollegalleni taas oli Suuri Johtaja avautunut. Suuri Johtaja oli ystävällisesti kertonut, että muistammehan käydä myös pitämässä huolta vessojen siivouksesta. Muististahan se on kiinni. Myös tuhkakuppeja pitäisi tyhjentää useammin kuulemma. Harmi, etten ollut itse paikalla. Minulla olisi ollut hiukan palautetta. Tässä vaiheessa olimme tehneet pari tuntia töitä juosten, ilman edes juomataukoa, ja siitä huolimatta talossa ei ollut yhtään vaakapintaa vailla likaisia astioita. Se johtui varmaankin huonosta muististamme ja laiskuudestamme.

Eilinen sai taas harkitsemaan joko ravintolatöiden lopettamista tai ainakin baarivuoroihin vaihtamista. Tykkäisin oikeastaan eniten plokkailla ja olla omassa rauhassa, mutta nykyisin tuossa ei ole mitään järkeä. Kiire on kiva asia, mutta kyllä nyt pitäisi ehtiä edes nenänsä niistää, jos ei vessaan ehdikään; eilen huomasin viiden aikaan, että olin kulkenut kuivuneet veret poskella koko illan.

Kollega baarista antoi itselleen tarjotun oluen rahat meille tavallisten tippien lisäksi, kun meillä oli ollut niin kiire. Ihana ihminen! Paskojen tyyppien paras puoli on se, että he saavat arvostamaan hyvyyttä toisissa.

Kutsu vaikka kukkaseksi

2006-04-07T11:31:00.000+03:00

Joku tuntematon huusi taas taannoin minua nimeltä baaritiskillä. Se on aina yhtä hämmästyttävää: kääntyä katsomaan kukas tuttu siellä onkaan ja todeta, että se onkin joku ventovieras. Tuntuu, että henkilökunnan tunteminen nimeltä on joillekin asiakkaille elintärkeää. Sillä kai osoittaa, kuinka valtavan kantis onkaan; tuntee mestat ja jengin. Mietin kuitenkin, mitä siistiä taas on siinä, että on jonkin ravintolan kanta-asiakas? Minun mielestäni ei mitään, vaan päinvastoin on säälittävä tyyppi, jolla ei ole parempaa tekemistä/on juoppo/on sitoutumiskammoinen seksiseikkailija. Tai jopa kaikkia näitä. Ok, olet tietenkin mitä juot ja missä juot. Ravintoloihin liittyy vahvasti identiteettikysymyksiä: olen valtavan kuuli tyyppi, kun hengaan näin siistissä mestassa.

Sama vaivaa välillä myös henkilökuntaa. Joissakin trendikkäimmissä baareissa tuntuu välillä, että henkilökunta kuvittelee asettuvansa arvoasteikossa jonnekin heti rockstaran ja Paris Hiltonin perään. Sen nähdessään tekee mieli harjoittaa väkivaltaa. Baarimikkohan on kuitenkin melko nälkäpalkalla töitä tekevä, hyvin vähän tai ei lainkaan koulutettu tyyppi, jonka tehtävä on anniskella humalaisille mahdollisimman nopeasti alkoholia, jonka myynnistä suuri osa on olutta, siideriä ja hyvin helppoja perusjuomia.

Sellainen suhtautuminen on sukua kreikkalaisten taksikuskien asenteelle. Kaikkihan tietävät ne machoista machoimmat tyypit, jotka tuulettavat tuoksuvaa kainaloaan autonsa ikkunasta, tööttäävät hulluna ja ajavat kiinni mopoturistien perseessä. Nuo teiden kuninkaathan tosiasiassa saavat järkyttävän huonoa palkkaa ajaessaan surkeata louskua, kuunnellen turistien (humalaista) piipitystä. Mutta sankarilliset kuskit palkitsevat itse itsensä mielettömällä alfaurosasenteellaan. Kuten baarimikotkin (jotka saattavat kutsua itseään baarimestareiksi vaikkeivät ole saaneet siihen tarvittavaa koulutusta tai ymmärrystä tahi taitoja).

Tutuntuttu baarihenkilö kertoi, kuinka hän opettaa asiakkaita. Jos joku tulee yökerhon tiskillä tarjoamaan kourallista kolikoita, niin urhea baaripersoonamme heittää ne hänelle päin näköä. "Kato, niitä täytyy kouluttaa." Mielenkiintoinen teoria. On totta, että on rasittavaa saada kiireiltana koko säästöpossun sisältö, mutta kyllä aina uudet persaukiset teinit tai juopot tekevät sen aina, joka tapauksessa. Se, että yhtä kyykyttää, ei vaikuta niihin satoihin muihin. Vai olisikohan tämä adaptaatio siitä teoriasta, että jos yhden saaren apinat oppivat esim. käyttämään keppiä hedelmienkeruun apuvälineenä, niin pian muiden saarten apinat, jotka eivät ole yhteydessä näihin alkuperäisiin keksijöihin, tekevät myös samoin? Siis jonkilainen paradigmateoria. Kun nöyryyttää riitävän monta asiakasta, niin koko ihmiskunta ottaakin harppauksen kehityksessään.

Asiakaspalautetta

2006-04-03T09:48:00.000+03:00

Vuosien mittaan asiakkaat ovat ehtineet kertoa minulle monenlaista. Seuraavassa muutamia.

"Nyt on kuule pakko pysäyttää sut ja sanoa, että me ollaan koko ilta ihailtu sun kulmakarvoja. Sulla on aivan täydellisen muotoiset kulmat."
Tämä oli kaksi miestä. Hämmästyttävä kohteliaisuus, jonkalaista en ole toista kuullut. Siskolleni tosin jenkit kertoivat joskus, samalla tavalla kesken kiireen pysäyttäen, että tällä on uskomattoman ihana iho.

"Me ollaan tässä kuule kateltu sun tissejä. Ne on juuri täydellisen kokoiset, ei liian isot eikä pienet." Taas kaksi miestä, tällä kertaa baaritiskillä ja minä baarissa töissä. Kamalan kiva siinä oli tiukassa t-paidassaan jatkaa töitä, etenkin kun miehet olivat kommentoineet aika suureen ääneen. Tunsinpa siinä sitten kaikkien katseet rintani korkeudella. Yleensä baarissa tulee immuniteetti tuijotukselle - ei edes huomaa asiakkaana olevia kavereitaan, jos nämä eivät sano mitään. Tällä kertaa en kyllä ollut vähääkään turta katseille.

"Mä ottaisin mun tavallisen." Kaksikymppinen tyttö baaritiskillä.
"Kerropa vähän, mikä on sun tavallinen, niin osaan laittaa sen." Minä odottavana, sheikkeri toisessa kädessä valmiina virittämään jotain eksoottista.
"Eksä muka muista, mitä mä juon? Kaikki täällä tietää sen."
"En ole ollut täällä baarissa kuukausiin, ehkä vuoteen."
"Tää on mun olohuone! Kaikki täällä tietää, mitä mä juon. Et voi olla noin tyhmä."
Tilanne laukesi siihen, että kysyin kollegaltani. Kuivaa siideriä. Hänen spesiaalinsa. Tyttö oli käynyt muutaman viikon ajan joka ilta, ja nyt tämä oli hänen paikkansa. Selvä.

"Näytät Garbagen laulajalta."
"Näytät Natalie Imbruglialta."
"Näytät Hanna Pakariselta." No kiitti.
"Näytät Jamie Lee Curtisilta." Kiitti helvetisti. Tästä oli pakko avautua kollegalle, joka lohdutti sanomalla, että miehille tulee Jamiesta ekana mieleen hillittömät hinkit. Ei lohduttanut, kun minulle tulee ekana mieleen hevosennaama.
Aika kovasti samannäköisiä laulajia ja näyttelijöitä sitä onkin maailmassa.

Hämmästyttävää käytöstä

2006-04-02T21:08:00.000+03:00

Jotkut asiat eivät koskaan lakkaa hämmästyttämästä minua ravintolassa. Listataanpa suorastaan.

-Miksi ihmiset seisovat aina kulkuväylällä? Onko se joku primitiivisen käyttäytymisen muoto, joka käskee olemaan aina valmis (taistelemaan tai) pakenemaan? Katsokaa mitä tahansa baaria, yökerhoa tai bileitä, niin asiakkaat ryhmittäytyvät aina sinne, missä kaikki liikkuvat. Baarissa pahin tunku on baarimikkojen portin kohdalla - siinä kohdassa, missä ennen luki, että ei myyntiä tähän. Ruuhkaisissa yökerhoissa ja bileissä suurin massa asettuu juttelemaan pahimman pullonkaulan kohdalle. Minusta se on ihmeellistä. Miksi joku haluaa seistä siinä, missä joutuu pahiten tönityksi, saati tukkii kaikkien muiden kulun, vaikkei sillä nyt olekaan mitään väliä. Minulta ravintoloissa duunissa tuupituksi tuleminen on pilannut bileissäkäymisen: siellä joutuu survotuksi paksussa tupakansavussa ja melussa ihan ilman että siitä maksettaisiin rahaa.

-Miksi teinit juovat tequilaa? Se on pahaa ja kallista, jotain täysin päinvastaista kuin kaikki muut teinijuomat. Kulkeeko yhä uusien teinisukupolvien perinteessä huhu siitä, että se nousisi paremmin päähän kuin kaikki muu? Vai onko se niitten geneettisessä perimässä?

-Miksi ihmiset tilaavat baarissa 'jotain hyvää' (välihuomautus - joinakin iltoina se on yksi suosituimmista drinkeistä heti gin tonicin jälkeen), mutteivät osaa kysyttäessä kertoa, minkälaista 'hyvää' haluaisivat edes perusasteikolla hapan-makea, pitkä-lyhyt... Kerran taas asiakas tilasi minulta jotakin hyvää. Pitkän kuulustelun jälkeen selvisi, että hän haluaa jotain, joka on hapanta, tiukkaa ja maistuu mansikalta. Sanoin, että vaatimukset täyttyvät, jos dipataan minut mansikkasiirappiin. Ei kelvannut. Joskus ne eivät ole tyytyväisiä millään.

Sinikkakeikalla

2006-03-22T15:03:00.000+02:00

Tarvitsen traumaterapiaa. Eräs työnantajistani keitrasi suuryrityksen yhtiökokouksen. Yhtiökokouksiin taas osallistuvat 69+-vuotiaat elämysmatkailun hengessä: saa ilmaista ruokaa ja mikä parasta, pääsee avautumaan ruoan ja palvelun laadusta.

Jos kuluneesta päivästä yrittää etsiä jotain hyvää, niin se avarsi maailmankuvaani ja lisäksi se oli nopeasti ohi. Kaikki 700 geriatrikkoa ruokittiin ja kahvitettiin tunnissa. En ehkä itse halua eläkkeelle, jos se tarkoittaa tuonlaatuista kiirettä. Koko tutisevan jengin oli pakko seistä jonossa odottamassa ruokaa, ettei se vaan loppuisi. Tyhjät vadit aiheuttivat hätäännyksen, mutta tilaa ei voinut tehdä uuden tuomista varten. Minä: "Anteeksi, mahtuisinko vaihtamaan vatia." Mamma edessäni: "Kamalan huonosti organisoitua tämä, kun ensin täällä jonotetaan ja sitten joutuu luopumaan paikastaan henkilökunnan takia." Öö, pyysin häntä vain väistymään askeleen sivuun, mitä hän ei loppujen lopuksi tehnyt. Seisoin siis kymmenkiloinen vati kourassa odottamassa, että sinikka pääsisi eteeenpäin. Samaan aikaan selkäni takana jonottavat napsivat vadilta sormin kamaa. Nami.

Purkuvaiheessa keikka sitten palkitsi. Kuten sanottua, pääsimme purkamaan jo tunnin kuluttua ruokailun alkamisesta. Mitä vähemmän aikaa asiakkaiden kanssa, sitä parempi. Vielä paremmat kicksit sain huomatessani, kuinka yli puolet hedelmäsomisteista oli lähtenyt asiakkaiden matkaan. Omenat vielä ymmärtää, sillä niitä voi syödä vaikka kotimatkalla. Niitä oli ollut somisteina vatien alla sellaiset parikymmentä kiloa. Takaisin niitä lähti ehkä viitisen kiloa. Mutta myös somistelimettiparkoja oli lähtenyt asiakkaiden matkaan 2-3 laatikollista. Siinäpä maittavaa matkaevästä tai jännä tuliainen kotiin.

Kahvituksesta näen vielä joskus painajaisia. Ehkä kymmenen minuuttia koko ruokailun alkamisesta oli jo kahvipisteessäkin jono, ja minä yksin koko maailman kyrvähtäneitä eläkeläisiä vastaan. Kaikki halusivat "tuoretta" tai "kuumaa" kahvia suoraan kannusta, omaan käteen otettuun kuppiin kaadettuna, eikä valmiiksi kaadettu kelvannut kenellekään (sehän on takuulla tosi kylmää ja vanhentunutta, kun yksi nainen kaataa seitsemällesadalle). Ja sitä kuppia nostettiin sitten tutisevin sormin noin oman leuan korkeudelle. Nopeaa palvelua, kun jokaiselle täytyy saada se individuaaliannos villisti vibraavaan kuppiin, tulikuumasta kannusta yli olan korkeudella kaataen.

Nousi kauhea huuto, kun kinuskikastike ei kuulemma riitä millään. Kun viimein ehdin katsoa ihmisten lautasille, ymmärsin miksi. Kullakin oli soossia ehkä desi kakkunsa päällä. Yksi tätsä räksytti huonosta palvelusta ja riittämättömästä ruoasta, ja kaatoi samalla kastiketta lautaselle niin, etteivät reunat riittäneet.

Sokerit ovat yleensä todella kokeneita keikkakumppaneita - sokeria menee niin vähän, että samat palat kiertävät useammalla keikalla kuin kukaan meistä. Nyt seniorit pääsivät viimein lepoon, sillä ne loppuivat viimeistä murua myöten. Ehkä osa veteraanisokereistamme pääsi tuliaisiksi kotiin niiden limettien seurana. Rauha niiden muistolle.

Näitä sanoja en koskaan uskonut sanovani, mutta minulle tuli ikävä känni-idiootteja tuolla keikalla. Humalaiset pässit ovat kuitenkin vain humalaisia pässejä, joille voi sanoa että eläpä kuule viitti tai samasta teemasta vittumaisempia variaatioita. Ne aika harvoin kertovat saavansa elämänsä surkeinta palvelua ja huonointa ruokaa, tai jos sanovatkin, niin unohtavat tai katuvat seuraavaan aamuun mennessä. Onneksi en ole töissä Tallinnan-laivalla, jolla olisi tarjolla kombinaatio lonkeroa aamukasista lähtien imeviä urpoja ynnä piipittäviä eläkeläisiä.

Vielä asiakaspalautteesta: nyt oli tarjolla mm. "raakaa lihaa" (lammasta, jonka kuuluu olla punaista), "ei mitään muuta kuin punaista lihaa" (mainittu lammas pöydän ainoa liha) ja "tavattoman huonoa palvelua" (tämä pitää paikkansa, koska minä olin töissä). Tilaaja tuli tosin keikan jälkeen kiittämään, että ruoka oli hyvää ja asiakkaatkin todella tyytyväisiä. Paskanmarjat, ajattelin, joku raja miellyttämishaluisella valehtelullakin.

En ollut ehtinyt syödä oikein mitään ennen asiakkaiden ruokailua. Buffan ihanat ruoat muuttuvat ajatuksena aika ällöttäviksi siinä vaiheessa, kun niitä on riittävästi raaputellut lautasilta roskiin. Otinpa sitten leivänpalan ja keksin mukaan. Tunsin itseni heti Sinikaksi 73 vee. Ehkä tarjoan keksin miehelle iltakahvilla tuliaisina suuresta maailmasta.

Upean ammattimaista palvelua

2006-03-03T12:32:00.000+02:00

Juhlapalvelimme eilen ystäväni P:n kanssa asiakkaan hurmoksiin. Pitkästä aikaa oli mukavaa catering-keikalla, kun sai tehdä töitä hyvässä seurassa. No, mukavaa voi olla liioiteltu ilmaus. Tylsäähän siellä oli, mutta aika sentään kului ohi. Aika harvoja tarjoilu huvittaa, meitä kumpaakaan ei lainkaan. Keikoilla kuuluu olla työkaveri, jota huvittaa täsmälleen yhtä vähän kuin itseä. Silloin työnteko sujuu sanattoman sopimuksen mukaan: kumpikin menee eh, asiakasrajapintaan yhtä usein, jolloin toisella on lupa lusmuta keittiössä.
Liian usein joutuu tekemään töitä tuntemattomampien ja ankeampien tyyppien kanssa. Silloin kaikki esittävät tekevänsä töitä todella paljon, vaikka oikeasti luistelevat duunista minkä ennättävät. Pahinta on silloin, kun itse on koko löysän jengin vastuuntuntoisin. Niillä keikoilla yleensä juoksee sitten naama rutussa ja yrittää saada toisia painostettua katalin keinoin duuniin. Koska kaikki ovat olevinaan tasa-arvoisia, ei ole valtaa käskeä suoraan, tai käskiessään saa haisteltavakseen genitaaleja ja eritteitä. Sitä paitsi kokeneet keitraajat ovat kokeneita myös työn välttelyssä. Jos yrittää pyytää kollegaa tekemään jotakin, hänellä on aina olemassa hyvä selitys sille, miksi hän viettää aikaa keittiön puolella eikä salissa. Selitys ei koskaan ole 'koska minua ei huvita', vaan jotain eksoottisempaa. Usein esiintyviä työtehtäviä ovat tiskinpurkupisteen organisoija, ruoka-annosten viimeistelijä ja pakkaamiskoordinaattori.
Vanhat keitraajat alkavat pakata keikkaa pois melkein heti saapumisen jälkeen. Heti kun paikka on saatu somistettua ja ruoat heitetty framille, alkaa hillitön kaman pakkaaminen. Viattomat tulokkaat ja vailla valtaa olevat poljetut erottaa siitä, että he joko haluavat tai joutuvat viettämään aikaa salin puolella, siellä missä asiakkaat ovat. Valtaapitävät ja laiskat lusmut ovat siellä ovien tai sermien erottamalla paremmalla puolella.
Eilinen asiakas oli tietenkin valtavan tyytyväinen. Asiakas oli kuulemma antanut edelliselle keitraajalle kenkää, koska palvelu oli ollut niin huonoa. Nyt oli asiakkaan mukaan saatu erittäin hyvää palvelua, ja työnantajastamme tulee asiakkaan kantacatering. Kerran aiemmin meidän upeasta, superammattimaisesta (suora lainaus) palvelustamme lähetettiin jopa kehumeiliä työnantajallemme. Silloinkaan meitä kumpaakaan ei huvittanut lainkaan. Eikä tarjoilu ole meistä kummankaan ammatti.